S.G.Nieminen Oy » Siemenet » Vihannesviljely » Maanparannus / biofumigaatio

MAANPARANNUS / BIOLOGINEN DESINFIOINTI

Erilaiset sinappijalosteet sekä rehuöljyretikka ovat yleistymässä vihannesten viljelykierrossa. Ne ovat nopeakasvuisia, joten ne sopivat hyvin varhaisvihannesten ja perunan sadonkorjuun jälkeen kylvettäviksi ravinteiden kerääjäkasveiksi. Ne tukahduttavat tehokkaasti rikkaruohojen kasvun, joten kemiallista rikkatorjuntaa voidaan vähentää. Samalla maan rakenne paranee ja pieneliöstön määrä lisääntyy paremman humustasapainon ansiosta. Jalosteet tuottavat hajotessaan kaasuja, jotka torjuvat maalevintäisiä kasvitauteja, mm pythium- sienen aiheuttamaa kuoppatautia porkkanalla, pahkahometta salaateilla ja fusariumia sipulilla. Lisäksi nämä kasvit torjuvat tehokkaasti maassa eläviä ankeroiskantoja. Maanparannuskasvit kylvetään varsinaisen viljelykasvin jälkeen. Suositeltu kylvömäärä 20-30 kg/ha. Kasvusto murskataan n. kahdeksan viikon kuluessa kylvöstä, kuitenkin ennen kuin kasvusto alkaa kukkia. Murskattu kasvusto sekoitetaan pintamaahan jyrsimellä. Desinfioivaa vaikutusta voidaan tehostaa jyräämällä maan pinta tiiviiksi jyrsinnän jälkeen sekä kattamalla maa muovikatteella.

 

KELTASINAPIT ARCHITEKT JA RIVONA

• Viherlannoitus ja typensidonta

• Parantaa maan rakennetta

• Rivona tuhoaa maassa eläviä ankeroiskantoja juuristonsa avulla

• Architekt tuottaa hajotessaan kaasuja jotka tuhoavat maalevintäisiä kasvitauteja

• Nopeakasvuinen. Kasvusto murskataan ennen kukintaa (n. 8 viikkoa kylvöstä).


Pythium-sienen aiheuttama kuoppatauti porkkanalla 

DOUBLET-REHUÖLJYRETIKKA

• Viherlannoitus ja typensidonta

• Parantaa maan rakennetta

• Sisältää korkeita määriä maata desinfioivia glukosinolaatteja

• Nopeasti taimettuva

• Kukkii myöhään joten kasvusto ehtii muodostamaan runsaasti iomassaa


Doublet Rehuöljyretikka

TERRADONIS- KYLVÖKONE

Uusi helppokäyttöinen ja tarkka kylvökone pienemmille pinta-aloille. Kylvö perustuu kylvörullaan jonka koloissa siemenet tippuvat tarkasti kylvövakoon. Rullia on saatavana useille erityyppisille ja kokoisille siemenille. Rullan vaihto ja säiliön tyhjennys on helppoa sillä koko siemenyksikkö on kiinnitetty pikalukituksella koneeseen. Rullan nopeutta voidaan säätää erikokoisilla ketjurattailla jotka sisältyvät toimitukseen. Hinta 320 € + siemenrulla (15-22 €). Esittelyvideo osoitteessa http://www.terradonis.com/